Hirmu - HIRMU
Punaisten karvojen prinssi eli Hirmu syntyi huhtikuussa 2008 Niemelän Ollin luona Sallassa. Hirmu on rodultaan Suomenpystykorva eli Hirmu kuuluu maamme kansallisrotuun. Hirmun sukutaulu löytyy täältä Kennelliiton tietokannasta sekä Suomen Pystykorvajärjestön tietokannasta. Hirmun vanhempien yhdistelmän epiluku on 0.55.
Hirmusta on kasvanut sinnikäs pikinokka joka jaksaa juosta metsässä niin kauan kun itse vaan jaksaa kävellä. Hirmulla on tänä syksynä parantunut sekä puustalöydöt että haukkupinna ja niimpä sille onkin tullut muutamat ihan komiat tiputukset tälle syksylle. Hirvet kiinnostavat Hirmua kovasti ja tälle syksylle se on jo muutamat haukkunut mutta vielä sille ei ole kaatoa tehty. Hirmu on myös ehtinyt tälle syksylle haukkua karhua Ruotsissa! Kaatolupaa ei ollut ja kyseessä oli emo ja pennut joten nallet sai jäädä metsään kunhan Hirmu oli saanut äänensä käheäksi.
Hirmu on käynyt viime syksynä yhdessä linnunhaukkukokeessa ja se oli itse asiassa naisohjaajille tarkoitettu Koppelohaukkukisa. Hirmu sai 43 pistettä eli paria pistettä vaille AVO3-tulos. Tälle syksylle on mahdollisesti vielä koekäynti suunnitteilla.
Hirmun maailmaan kuuluu myös luiden syöminen (niitä ei voi koskaan olla liikaa Hirmun mielestä) ja Voiton kanssa nahistelu. Hirmu on edelleen erittäin omapäinen ja sitä ei passaa päästää irti tai kohta koko naapurusto jahtaa sitä... nykyään se kuitenkin kotiutuu oven taakse kun on väsynyt. Hirmu on erittäin nopea oppimaan kaikkea uutta mutta se on hieman valikoiva siinä milloin se haluaa jotain tehdä.
Hirmun paras näytelmätulos on tällä hetkellä SPJ:n talvipäiviltä 2010 jolloin rapsahti EH. Hirmu on vielä aika ilmava ja kevyt joten kehitystä odotellaan. Hirmun näytelmäarvostelut löytyvät täältä.