Karvattomat Kaverit
Koko lauma asustelee tällä hetkellä Haukiputaalla, noin 25 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Lauman karvattomiin kavereihin kuuluu Emma Pirilä joka on pääasiallisesti vastuussa näistäkin sivuista. Leipäni ja koirien nappulat tienaan työskentelemällä laboratoriopäällikkönä Oulun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen tutkimuslaboratoriossa. Olen väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingistä vuonna 2003 ja nykyään teen tutkimusta suusyövän parissa. Toimin myös koirahierojana josta voit lukea täältä.
Karvaiseen elämäntaipaleeni kuuluvat sekä hevoset että koirat. Koirien kanssa on tullut kokeiltua monia harrastusmuotoja: TOKO:a, agilityä, näyttelyitä, hakua, jäljestämistä, raunioita jne. Olen käynyt TOKO koetoimitsijakurssin, liikkeenohjaajakurssin, TOKO koulutusohjaajakurssin ja lisäksi näyttelyissä kehäsihteerinä toimiminen on minulle tuttua juttua jo monen vuoden takaa. Metsästyskortin hankin 2006 ja siitä lähtien olen kulkenut aktiivisesti metsällä koirien kanssa lähinnä lintujen pyynnissä. Olen osallistunut sekä KAER- että LINT-kokeisiin koirien kanssa.
Nykyään käyn myös hirvimetsällä ja hirvikoira on tietysti haaveissa. Olen Suomen Kennelliitton ja useamman rotujärjestön jäsen. Karvattomaan laumaan kuuluu myös Janne Kyrö joka työskentelee kansainvälisen kaivosyhtiön sidosryhmäkoordinaattorina ja pyörii tämän takia aika paljon Lapissa työmatkoilla. Janne on metsästänyt ihan pikkupojasta saakka ja harrastaa metsästystä lintukoirien kanssa sekä käy hirvimetsällä. Janne on käynyt LINT-palkintotuomarikurssin mutta harjoittelut on vielä tekemättä. Jannen toinen lempiharrastus on laskettelu jossa hän on joskus nuorena kunnostautunut ihan SM-tasolla. Nykyään meidän karvattomaan laumaan kuuluu myös Ella-neiti joka syntyi 2009. Ella peuhaa jo kovasti koirien kanssa ja on käynyt jo hevosenki selässä. Tosin Ellalla on tässä vaiheessa kaksi muutakin suurta kiinnostuksen kohdetta: kaikki tekniset laitteet ja kengät. Saa nähdä tuleeko pikkuneidistä kenkiä shoppaileva insinööri …