Vanhat kamut
Qasida's Concrete - AKU
Aku oli minun ensimmäinen weimarinseisoja ja metsästyskoira. Akun kanssa opeteltiin yhdessä hommia ja käytiin monet hienot reissut metsässä ja tuntureissa sekä näyttelyreissuilla. Aku oli kuitenkin pennusta saakka laukaisuherkkä ja se vaivasi sitä iän myötä enenevin määrin ja lopulta niin paljon, että se vaikutti Akun riistatyöskentelyyn. Tein lopulta päätöksen laittaa Aku 4-vuotiaana eläkkeelle metsästyhommista. En kuitenkaan halunnut niin aktiivisesta koirasta sohvaperunaa joten Akun kasvattajan Sadun avulla löysin lopulta Akulle uuden, upean kodin. Päätös luopua ystävästä oli vaikea ja Akulla tulee aina olemaan ihan oma lokero minun sydämessäni. Akun sukutaulu ja tiedot löytyvät täältä. Kirjottelin minun ja Akun metsästyskokemuksista blogiin jota voi edelleen käydä lukemassa täältä. Kävimme Akun kanssa KAER-kokeissa ja sieltä tuli NUO2 ja AVO3-tulokset. Lisäksi kilpailimme TOKO:ssa VOI-luokassa. Näyttelyissä Aku ehti täällä ollessa kerätä tarvittavat sertit ja useamman cacibin ja ROP:in.
Nyt Aku kirmaa kohti uusia seikkailuja Kyrönlahden perheen kanssa!
Muistoissa
Chatterly’s Oliver - OLLI
19.2.1998 – 12.12.2005
”Aamukaste nilkoissa kuin koiran nuolaisu. Voi routaista maata, marraskuista iltaa kun se tuotiin ison kuusen alle nukkumaan, läheinen ystävä.”
(Helena Anhava)